Syksyn suurin fuksitapahtuma eli Fuksisuunnistus on tuloilla jo 20.9. ja sen teemana on tänä vuonna taikametsä. Ideana on siis pukeutua joukkueena annetun teeman mukaisesti ja lähteä pitämään hauskaa ympäri Linnanmaata, keskustaa ja siltä väliltä. Rastivahdit tunnistatte päässä olevasta Teekkarilakista. Rasteja kierrellään koko päivä ja liikenteeseen kannattaa ehdottomasti lähteä pyörällä. Toivon mukaan suunnistustaidot riittävät illan pimenevinä tunteina myös loppubileiden löytämiseen.😉

Joukkueen voi kasata esimerkiksi omasta pienryhmästä, mutta voitte muodostaa joukkueita myös pienryhmä- ja kiltarajojen yli. Ensimmäisellä rastilla teidän tulee esittää fuksijaokselle minuutin mittainen tarina joukkueenne matkastanne, josta käy ilmi kuka, ketä tai mitä te olette ja miten päädyitte ekalle rastille. Voitte soittaa rastilla taustamusiikkia.

Lähtö tapahtuu liukuvasti Teekkaritalolta (Kalervontie 7, Kaijonharju). Ilmoittautumisia otetaan vastaan klo 13.45-17.30. Odotellessanne lähtöä, voitte ikuistaa ryhmänne kuvauspisteellä ja valmistella tarinanne viimeisiä detaljeja esitettäväksi.

Suunnistus huipentuu illalla Ilonaan, jossa on viralliset loppubileet. Tapahtuma ja sisäänpääsy baariin on suunnistajille ilmainen (saatte liput ensimmäiseltä rastilta). Parhaalle joukkueelle ja parhaiten pukeutuneelle joukkueelle on luvassa palkinto. Voittajat julkistetaan illan bileissä.

OTY:n Fuksiohjaajan virallisen kanta on, että hauskanpito on erittäin suotava toiminnan muoto, joten fuksisuunnistukseen kannattaa ehdottomasti osallistua!

Facebook-event: https://www.facebook.com/events/2028496773877438/