Oletko miettinyt haluavasi käydä entisessä lukiossa pitämässä esittelyä
Oulun yliopistosta ja tekniikasta? Tai kiinnostaako uusien
opiskelijoiden rekryäminen laajemmin, ja haluaisit kiertää useammassa
lukiossa viemässä tekniikan ilosanomaan. Jos vielä mietit millaista
olisi Oulukavereissa lukiokäynnit, niin TIISTAINA 13.3. ON
MAHDOLLISUUS TULLA KUUNTELEMAAN JA KESKUSTELEMAAN NYKYISTEN
OULUKAVEREISSA TOIMIVIEN TEEKKAREIDEN KANSSA. PAIKKANA TOIMII BUSINESS
KITCHEN TELLUS:SSA KLO 16:30 ALKAEN.

Tekniikan alan opiskelijoista on ollut tiimissä pulaa, joten on tärkeää,
että Oululaisia Teekkareita lähtisi mukaan toimintaan esittelemään Oulun
yliopiston tekniikan alan koulutusta. Jos oman alan esitteleminen
lukiolaisille kiinnostaa, niin rohkeasti mukaan!

Haku oulukavereihin on auki torstaihin 15.3. asti ja lisätietoa
kannattaa käydä katsomassa www.oulu.fi/oulukaveriksi [1].

Oulukaverit on Oulun yliopiston monialainen opiskelijatiimi
lukiolaismarkkinointiin: kouluvierailut, messut, somehommat. Tiimi
koostuu Oulun yliopiston perustutkinto-opiskelijoista, jotka haluavat
esitellä omaa alaansa ja kertoa opiskelijatarinaansa eri kanavissa. Myös
aikaa täytyy olla, edellytämme minimissään viittä kouluvierailua
lukukaudessa. Tiimiin sitoudutaan aina lukuvuodeksi kerrallaan.
Tehtävistä maksetaan palkkioita. Lisäksi saat esiintymis-, myynti- ja
tiimityökokemusta ja verkostoidut muiden alojen opiskelijoiden kanssa.

Teekkarilakkitilauksen viimeinen deadline lähestyy uhkaavasti, sillä se on nimittäin jo ma 12.3.! Mikäli haluat saada Teekkarilakkisi Wappuaamuna, nyt on syytä toimia. Maanantaina 5.3. ja 12.3. on Teekkaritalolla klo 11-14 on talopäivystys, jossa voit tehdä lakkitilauksesi. Kulku päivystykseen tapahtuu sisäpihan ovesta yläkerran toimistoon.

Ota mukaasi kuitti maksetusta lakista (tulee näkyä arkistointitunnus) sekä mielellään valmiiksi täytetty jäsenhakemus/lakkitilauslomake, jotta päivystysvuoro ei ruuhkaudu

Linkki maksuohjeisiin. Muistakaa käyttää oikeaa viitenumeroa! http://www.oty.fi/cms/index.php/fi/yhdistys/tunnukset/hinnat-ja-tilaaminen

Linkki jäsenhakemus/lakkitilauslomakkeeseen www.oty.fi/cms/files/lomakkeet/jasen_ja_lakkitilauslomake.pdf

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä OTY:n fuksiohjaaja Karoliina Markukselaan tai kyselkää neuvoa kiltojenne fuksijaoslaisilta.

Oulun Teekkariyhdistyksen perinteiset lumenveistokisat tulevat taas! Lumenveistokisat järjestetään torstaina 15.2. klo 9-17 välisenä aikana yliopiston X-oven läheisyydessä. Teemana on tänä vuonna "Mieleni pahoitin kun …".

Ahkerille lumenveistäjille on tarjolla 3 fuksipistettä!

HOX! Tapahtumassa on lakkilupa, joten fuksilakit päähän!

Aiempia veistoksia voi inspiraatioksi vilkuilla OTYn kuvagalleriasta:http://oty.kuvat.fi/kuvat/


-------------------------------------------------------------------------------------------



Oulun Teekkariyhdistys' traditional snow sculpting competition will be held on Wednesday 15.2. from 9-17 by the X-door. The theme of this years competition is "Mieleni pahoitin kun …" (My feelings were hurt when …). Exchange student are welcome to give their helping hands!

There will be 3 fuksi-points for the hard-working sculptors!

You may wear your fuksi- or Teekkarilakki in the event.

MITÄ: OTYmpialaiset, leikkimielinen rastikilpailu

MISSÄ: Yliopiston läheisyydessä, lähtö R-ovelta

MILLOIN: 15.2.2018 klo 11-17

MITEN: Haalarit tai lämpimät ulkoiluvaatteet

OTYmpialaiset ovat OTY:n järjestämä jokavuotinen fukseille tarkoitettu leikkimielinen ja ainakin hieman urheilullinen rastikilpailu perinteisesti lumenveistokisojen yhteydessä. Kerää siis neljän hengen joukkue ja tule kisaamaan himoitusta OTYmpialaisten kärkisijasta. 

Palkintojen jako on illalla Teekkaritalolla jäsenillan lomassa. Lähtö tapahtuu R-oven läheisyydestä 15.2. klo 11:00 alkaen ja osallistua voi aina klo 15 asti. Rasteja on yliopiston läheisyydessä, suurin osa ulkona, joten pukekaa lämpimästi vaatetta päälle.