Tikkaklubi Ratikan historiaa

Tikkaklubi RATIKKA perustettiin syksyllä 1973 Oulussa, ravintola RATTORILUPIn tiloissa. Kerhon alkuperäinen nimi oli Rattorin Tikkaklubi RATIKKA, mutta on siis myöhemmin muuttunut nykyiseen olomuotoonsa RATTORILUPIn poistuttua joukostamme. Kerhon perustajat olivat teekkareita ja/tai teekkarielämään läheisesti liittyneitä henkilöitä.

Perustajajäseniä aikoinaan olivat: Markku Toppila (edelleen jäsen), Petri Nieminen (edelleen jäsen), Jukka Lauttia, Risto Vittaniemi (edelleen jäsen), Risto Airaksinen, Matti Poutiainen (edelleen jäsen), Ilkka Kaarnasranta, Jari Röpelinen ja Antti Auer (edelleen jäsen).

Kerhon alkuaikoina oli tapana, että jäsenhakemus kirjoitetaan 5 markan seteliin, jota ei palautettu. Useimmiten hallitus hyväksyi anomukset, jotka sitten käytettiin ensimmäisen vuoden jäsenmaksuun. Historia kyllä tuntee tapauksen, jonka mukaan yksi ehdokas anoi kerhoon useammankin kerran, mutta luopui yrittämästä, kun hallitus ei häntä hyväksynyt. Jäsenmaksu oli muutenkin tuo samainen 5 markkaa vuosi aina vuoteen 1979, jolloin korotusta tuli 100%, siis 10 markkaan! Muutenkin täytyy todeta, että koko kerho perustettiin osittain senkin takia, että yhteen RATTORILUPIn tilaan piti vaihtaa asiakaskunta. Hämyisen ja makean savuisen poppoon tilalle valittiin sitten tikkataulu ja sen mukana tulevat tikanheittäjät - kaikkine lieveilmiöineen.

 

Ratikan nimen synty vuonna 1973

Rattori-lupille oman tikkakerhon halunneita oli taas kerran koolla ns. sinisessä kabinetissa, jota ei oltu vielä muutettu seisomatilaksi eli toiminta oli vielä muotojansa hakevaa. Pöydän ympärillä istui neljä tai kuusi tikka-aktivistia, sekä lisäksi Markku ”MaTo” Toppila istui pöydän päässä jakkaralla. MaTo lupasi viisi olutta sille, joka keksisi kerholle nimen. Miltei heti paikalle tuli viereisessä kahden hengen kutukopissa istunut Pablo, n. 30 v. mustalainen, jonka tiedettiin puhuttelevan itseään kirjailijaksi.

MaTo lupasi, että tarjous koskee myös ulkopuolisia, jolloin hän palasi paikalleen. Pian Pablon kopista kuului innokasta paperin rapinaa. Omalla porukalla nimiasiaan ei tullut ihmeellisempiä esityksiä, kuin "Rattori-lupin tikkakerho" tms. Pian Pablo palasi pöytään ja ehdotti Ratikkaa. Nimen erinomaisuus (= iskevyys ja paikkaan sopiminen) tajuttiin hetkessä ja ilomielin MaTo haki Pablolle luvatut olutpullot, joita hän onnellisen näköisenä ryhtyi kuluttamaan. Ratikka oli ensimmäinen nimi lajissaan ja sai tunnetusti runsaasti jäljittelijöitä eli käytäntö osoitti nimen onnistuneen.