Säännöt


1 § Nimi, kotipaikka ja kieli
Yhdistyksen nimi on Oulun Teekkariyhdistys ry ja kotipaikka Oulun kaupunki. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista lyhennettä OTY.

Yhdistys on suomenkielinen.

2 § Tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia oululaista Teekkarikulttuuria, edistää jäsentensä yhteiskunnallisia ja henkisiä pyrkimyksiä sekä toimia yhdyssiteenä Oulun yliopiston tekniikan alan opiskelijoiden ja kiltojen välillä, sekä tarkkailla ja kehittää niiden toiminnan yleisiä suuntaviivoja.

Yhdistys ylläpitää yhteyksiä Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan, muihin teknillisen alan ylioppilaskuntiin ja yhdistyksiin. Yhdistys tutustuttaa jäseniään alansa ammattikysymyksiin sekä pyrkii kehittämään jäsentensä itsenäisyyttä ja arvostelukykyä.

3 § Tarkoituksen toteuttaminen ja toiminnan tukeminen
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa edustajain vaihtoa muiden saman alan yhdistysten ja ylioppilaskuntien kanssa, järjestää kokous- ja kurssitilaisuuksia, illanviettoja, retkiä sekä hankkii opinto- ja ammattiohjausta. Yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa sekä asianmukaisen luvan saatuaan anniskelutoimintaa järjestämissään tilaisuuksissa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi välittää jäsenilleen opintomateriaalia ja yhdistyksen tunnuksia, järjestää kohtuullista korvausta vastaan erityistilaisuuksia ja retkiä sekä järjestää arpajaisia. Yhdistys voi omistaa osakeyhtiön osakkeita. Yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja.

4 § Killat

Yhdistys toimii yhteistyössä Oulun Arkkitehtikilta ry:n, Oulun yliopiston Ympäristörakentajakilta ry:n, Oulun yliopiston Prosessikilta ry:n, Sähköinsinöörikilta ry:n, Oulun yliopiston Koneinsinöörikilta ry:n, Oulun Tietoteekkarit ry:n ja Optiem-Oulun Tuotantotalousteekkarit ry:n kanssa. Näissä säännöissä yllä mainituista killoista käytetään nimitystä Teekkarikillat


5 § Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä Oulun yliopiston tekniikan alan opiskelija, jonka opinnot johtavat diplomi-insinöörin tai arkkitehdin loppututkintoon.

Yhdistyksen seniorijäseneksi voidaan hyväksyä Oulun yliopistossa opiskellut, diplomi-insinöörin tai arkkitehdin loppututkinnon suorittanut henkilö.

Kun varsinainen jäsen suorittaa diplomi-insinöörin tai arkkitehdin loppututkinnon, tulee hänestä suostumuksensa mukaisesti seniorijäsen.

Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö.

Kunniajäsenekseen yhdistys voi kutsua henkilön, joka on huomattavasti edistänyt yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista tai jolle yhdistys muuten tahtoo osoittaa kunnioitustaan. Kunniajäseniä kutsutaan arvonimellä kunniateekkari.

Varsinaiset jäsenet, seniorijäsenet ja kannatusjäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Kunniajäsenet hyväksyy yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä.

Varsinaisilta jäseniltä, seniorijäseniltä ja kannatusjäseniltä voidaan periä vuotuisia tai ainaisia jäsenmaksuja ja liittymismaksuja, joista yhdistyksen vaalikokous päättää kullekin jäsenryhmälle erikseen. Kunniajäseniltä ei peritä liittymis- tai jäsenmaksuja.

6 § Oltermanni
Oltermannikseen yhdistys kutsuu tehtävään suostuvan Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan tai arkkitehtuurin tiedekunnan professorin. Oltermannin tehtävänä on toimia neuvonantajana sekä opettajakunnan ja yhdistyksen välisenä yhdyssiteenä. Oltermanni valitaan vaalikokouksessa vuodeksi kerrallaan.

7 § Jäsenten oikeudet
Kaikilla yhdistyksen jäsenillä on oikeus osallistua yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin. Yhdistyksen kokouksissa vain varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus. Vaalikelpoisia yhdistyksen vakinaisiin elimiin ovat vain varsinaiset jäsenet.

8 § Jäsenten velvollisuudet
Varsinaisten jäsenten ja seniorijäsenten velvollisuutena on toteuttaa yhdistyksen tarkoitusta.

9 § Eroaminen ja erottaminen
Yhdistyksen jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä jättämällä yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle kirjallinen eroilmoitus tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Varsinaisen jäsenen, seniorijäsenen ja kunniajäsenen ero tulee voimaan välittömästi. Kannatusjäsenen ero tule voimaan toimintavuoden päättyessä.

Yhdistyksen kokous voi kolmen neljäsosan (¾) enemmistöllä annetuista äänistä erottaa määräajaksi tai kokonaan jäsenen, joka käyttäytymisellään on osoittanut, ettei hän ansaitse yhdistyksen jäseneltä edellytettävää luottamusta.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen jättää vaalikokouksen määräämän jäsenmaksun maksamatta tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

Yliopistosta määräajaksi tai kokonaan erotettu yhdistyksen jäsen katsotaan hallituksen päätöksellä erotetuksi yhdistyksestä vastaavaksi ajaksi.

10 § Hallitus
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallituksen tehtävänä on

  • toimeenpanna yhdistyksen kokouksen tekemät päätökset
  • kutsua yhdistyksen kokous koolle
  • valmistella yhdistyksen kokoukselle esiteltävät asiat
  • valvoa yhdistyksen etua ja ryhtyä kaikkiin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii
  • käsitellä yhdistykselle osoitetut aloitteet
  • valita yhdistyksen toimihenkilöt
  • ylläpitää ja kehittää Teekkarikulttuuria
  • edustaa yhdistystä yhdessä puheenjohtajan kanssa
  • huolehtia muistakin näissä säännöissä määrittelemättömistä yhdistyksen hallitukselle kuuluvista asioista.

Hallitukseen kuuluu yhdeksi vuodeksi kerrallaan vaalikokouksessa valittavat yhdistyksen puheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja, fuksiohjaaja, isäntä, kulttuurisika, sekä vähintään kaksi (2) ja enintään kuusi (6) muuta jäsentä. Säännöissä määrittelemättömien hallituspaikkojen toimenkuvat määritellään vuosittain vaalikokouksessa. Kunkin hallituspaikan vaali käydään erikseen. Hallitusta valittaessa tulee pyrkiä siihen, että kaikki Teekkarikillat ovat edustettuina hallituksessa.

Puheenjohtajan ollessa estyneenä häntä edustaa varapuheenjohtaja, jonka hallitus valitsee keskuudestaan. Hallitus kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa, paitsi 01.06.-31.08. välisenä aikana ainoastaan tarvittaessa.

Hallituksen jäsenellä on oikeus erota tehtävästään jättämällä yhdistyksen hallitukselle kirjallinen eroilmoitus tai ilmoittamalla eroamisesta hallituksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Koko hallituksen erotessa eronnut hallitus jatkaa virkaatekevänä hallituksena, kunnes uusi hallitus on valittu.

11 § Kokoukset
Yhdistys kokoontuu toimintavuotenaan, joka on kalenterivuosi

  • vuosikokoukseen helmi-huhtikuun kuluessa
  • vaalikokoukseen aikaisintaan lokakuussa ja viimeistään joulukuun 5. päivänä
  • ylimääräisiin kokouksiin tarvittaessa.

12 § Vuosikokous
Vuosikokouksessa

  • esitetään edellisen toimintavuoden tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
  • päätetään vastuuvapauden myöntämisestä edellisen toimintavuoden hallituksen jäsenille ja muille vastuuvelvollisille
  • käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

13 § Vaalikokous
Vaalikokouksessa

  • päätetään liittymis- sekä vuotuisista ja ainaisista jäsenmaksuista seuraavalle toimintavuodelle erikseen kullekin jäsenryhmälle
  • hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavalle toimintavuodelle
  • hyväksytään talousarvio seuraavalle toimintavuodelle
  • päätetään seuraavan toimintavuoden hallituksen jäsenten lukumäärästä, tehtävistä ja toimenkuvista
  • päätetään seuraavan toimintavuoden ylempien toimihenkilöiden tehtävistä ja toimenkuvista
  • päätetään hallituksen jäsenten ja ylempien toimihenkilöiden palkkioista
  • valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi, ja muut hallituksen jäsenet sekä ylemmät toimihenkilöt seuraavalle toimintavuodelle
  • nimitetään oltermanni seuraavalle toimintavuodelle
  • valitaan yksi tilintarkastaja sekä tarvittaessa varatilintarkastaja seuraavalle toimintavuodelle siten kuin näiden sääntöjen 24 §:ssä tarkemmin määrätään
  • käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

14 § Ylimääräiset kokoukset
Hallituksen on kutsuttava yhdistys ylimääräiseen kokoukseen harkintansa mukaan tai kun vähintään 50 yhdistyksen äänioikeutettua jäsentä tai yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti pyytää ilmoittamansa asian käsittelyä varten tai kun yhdistyksen kokous niin päättää.

15 § Kokouksen päätösvaltaisuus
Yhdistyksen kokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti kokoon kutsuttu.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on läsnä.

16 § Kokouskutsu
Yhdistyksen kokouskutsu on pantava OTY:n viralliselle ilmoitustaululle vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta tai toimitettava kirjallinen kutsu jäsenille samassa ajassa. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat ja oltava liitteenä kokouksessa esiteltävät asiakirjat. Yhdistyksen kokous voi yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa, ottaen huomioon yhdistyslain 23 §:n ja 24 §:n sekä näiden sääntöjen 31 §:n määräykset.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallituksen kokouskutsu on toimitettava sen jäsenille vähintään vuorokautta ennen kokousta, mutta kiireellisessä tapauksessa hallituksen kokous voidaan pitää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Hallituksen kokouskutsussa mainitsematon asia voidaan ottaa käsittelyyn, jos vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) läsnäolevista hallituksen jäsenistä siihen suostuu.

17 § Asiain käsittely
Kaikilla yhdistyksen kokouksessa läsnäolevilla jäsenillä on puhevalta, kunniajäsenillä kuitenkin Oltermannin jälkeen ennen muita. Äänestys kokouksessa toimitetaan avoimesti, ellei vähintään yksi (1) jäsenistä vaadi umpilipuin tapahtuvaa äänestystä. Sama koskee myös henkilövaalia. Valtakirjalla ei saa äänestää.

Henkilövaalin voittaa se ehdokas, joka saa yli puolet annetuista äänistä. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä äänestyskerralla (kierroksella) yli puolia annetuista äänistä, järjestetään toinen äänestys kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Asiakysymyksissä menetellään kuten henkilövaalissakin, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee, paitsi henkilövaaleissa arpa.

Ensimmäistä kertaa käsittelyssä oleva asia jätetään pöydälle, jos läsnäolevista äänioikeutetuista jäsenistä vähintään yksi kymmenesosa (1/10) sitä vaatii. Henkilövaali voidaan kuitenkin lykätä vain, jos yli puolet läsnäolevista äänioikeutetuista jäsenistä sitä vaatii.

Kokouksessa valittavien kahden pöytäkirjantarkastajan tehtävänä on valvoa pöytäkirjan pitoa. Pöytäkirjantarkastajat eivät voi toimia ääntenlaskijoina. Kokouksen päätökseen tyytymätön voi ilmoittaa päätökseen eriävän mielipiteensä tai vastalauseensa pöytäkirjaan merkittäväksi.

18 § Yhdistyksen puheenjohtaja
Yhdistyksen puheenjohtajan tehtävänä on

  • johtaa puhetta yhdistyksen kokouksissa
  • kutsua hallitus kokouksiin ja johtaa puhetta hallituksen kokouksissa
  • edustaa yhdistystä
  • allekirjoittaa yhdessä sihteerin kanssa hallituksen kokousten pöytäkirjat
  • ylläpitää yhteyksiä muihin teknillisen alan ylioppilaskuntiin ja yhdistyksiin
  • laatia ehdotus yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi seuraavalle toimintavuodelle
  • laatia hallitukselle esitys yhdistyksen toimintakertomukseksi omalta toimikaudeltaan omaa toimikautta seuraavan helmikuun loppuun mennessä
  • valvoa sääntöjen noudattamista.

19 § Sihteeri
Yhdistyksen sihteerin tehtävänä on

  • pitää pöytäkirjaa hallituksen ja yhdistyksen kokouksissa
  • hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihtoa ja arkistoa
  • hoitaa jäsenrekisteriä.

20 § Taloudenhoitaja
Yhdistyksen taloudenhoitajan tehtävänä on

  • vastata yhdistyksen omaisuuden ja kirjanpidon sekä kalustoluettelon hoitamisesta
  • jättää vaadittaessa hallitukselle selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilasta
  • laatia ehdotus yhdistyksen talousarvioksi seuraavalle toimintavuodelle
  • laatia hallitukselle esitys tilinpäätökseksi omalta toimikaudeltaan omaa toimikautta seuraavan helmikuun loppuun mennessä
  • hoitaa muut taloudenhoitoon liittyvät tehtävät.

21 § Fuksiohjaaja
Yhdistyksen fuksiohjaajan tehtävänä on

  • ohjata ja valvoa kiltojen fuksikasvatusta
  • pitää yhteyttä muihin Oulun yliopiston ainejärjestöjen fuksiohjaajiin
  • järjestää koulutusta kiltojen pienryhmäohjaajille
  • vastata Wapun fuksitapahtumien järjestämisestä.

22 § Isäntä
Yhdistyksen isännän tehtävänä on

  • huolehtia yhdistyksen jäsenten ja vieraiden viihtyvyydestä yhdistyksen kokouksissa ja illanvietoissa
  • toimia kokoonkutsujana juhlatoimikunnissa ja vastata ohjelman järjestelyistä
  • vastata Wapun tapahtumien järjestämisestä.

23 § Kulttuurisika
Yhdistyksen kulttuurisian tehtävänä on

  • huolehtia oululaisen Teekkarikulttuurin hyvinvoinnista
  • vastata oululaisten Teekkariperinteiden säilymisestä
  • vastata yhdistyksen kulttuuritapahtumien järjestelyistä
  • järjestää tarvittaessa muulle hallitukselle tapa- ja edustuskoulutusta
  • toimia yhdistyksen ylimpänä juomanlaskijana.

24 § Tilintarkastaja
Yhdistyksellä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja, joiden on oltava KHT tai HTM. Jos tilintarkastaja on tilintarkastuslaissa tarkoitettu tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa kuitenkaan tarvitse valita.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja toimintakertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään neljä viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

25 § Toimihenkilöt
Yhdistyksellä on toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä. Ylemmät toimihenkilöt valitsee yhdistyksen vaalikokous, joka myös määrittää ylempien toimihenkilöiden toimenkuvan, toimintavuodeksi kerrallaan. Hallitus voi nimittää yhdistykselle toimihenkilöitä. Toimihenkilöä asetettaessa on tämän toimenkuva ja toimikauden pituus määriteltävä.

26 § Yhdistyksen tili- ja toimikausi
Yhdistyksen toimintavuotena ja tilikautena on kalenterivuosi.

27 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja, taloudenhoitaja ja sihteeri, kaksi yhdessä.

28 § Tunnukset
Yhdistyksen tunnuksia ovat

  • tupsulakki
  • ansiomerkki
  • kunniamerkki
  • virkamerkki
  • hallituskokardi
  • yhdistyksen nauha
  • puheenjohtajan nauha
  • yhdistyksen standaari.

Yhdistyksen tunnukset ja niiden käyttö määritellään tarkemmin yhdistyksen tunnusohjesäännössä.

29 § Kurinpito
Hallitus voi kurinpitorangaistuksena määräajaksi kieltää yhdistyksen jäseneltä oikeuden osallistua yhdistyksen tilaisuuksiin. Tämä kielto ei kuitenkaan koske yhdistyksen kokouksia.

30 § Valitusoikeus
Jäsen on oikeutettu valittamaan yhdistyksen toimihenkilön tai -elimen toiminnasta hallitukselle. Hallituksen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen, yhdistyksen kokoukselle osoitetun valituksen 30 vuorokauden kuluessa hallituksen päätöksen julkiseksi saattamisesta.

31 § Ohjesäännöt
Yhdistyksellä voi olla ohjesääntöjä, joilla annetaan näitä sääntöjä täydentäviä määräyksiä. Ohjesäännöillä voidaan määrätä muun muassa

  • yhdistyksen hallinnosta sekä talouden ja omaisuuden hoidosta
  • hallituksen ja muiden toimielimien työjärjestyksestä
  • yhdistyksen tunnuksista.

Ohjesääntöihin ei saa ottaa näiden sääntöjen tai Suomen lakien tai asetusten kanssa ristiriidassa olevia määräyksiä.

Ohjesäännöt ja niihin tehtävät muutokset on hyväksyttävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (¾) enemmistöllä annetuista äänistä. Päätöstä ohjesäännön tai sen muutoksen hyväksymistä koskevassa asiassa ei saa tehdä, ellei asiaa ole mainittu kokouskutsussa.

Ohjesääntö tai sen muutos tulee voimaan, kun se on yhdistyksen kokouksessa hyväksytty ja pöytäkirjan tarkastajat ovat allekirjoittaneet kokouksen pöytäkirjan.

32 § Sääntöjen muuttaminen
Sääntöjen muuttamista koskeva asia on hyväksyttävä kahdessa peräkkäisessä, vähintään kahden viikon väliajalla pidettävässä yhdistyksen kokouksessa, joista toisen on oltava vuosi- tai vaalikokous, ja hyväksyttävä molemmissa kokouksissa vähintään kolmen neljäsosan (¾) enemmistöllä annetuista äänistä.

33 § Yhdistyksen purkautuminen
Yhdistyksen toiminta voidaan lopettaa, jos kahdessa vähintään kuukauden väliajalla pidetyssä kokouksessa vähintään viisi kuudesosaa (5/6) kokouksessa annetuista äänistä kannattaa purkautumista. Yhdistyksen purkautuessa sen varat luovutetaan yhdistyksen toimintaa jatkavalle rekisteröidylle yhdistykselle tai Teekkarikilloille siten kuin jälkimmäinen yhdistyksen purkautumisesta päättävä kokous tarkemmin päättää.

34 § Yhdistyslaki
Muutoin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia. Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen sääntömääräisessä vaalikokouksessa 18.11.2013 ja yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa 3.12.2013.