Paikalliset jäynäkisat
OTY:n järjestämä "paikalliset jäynäkisat" on jokavuotinen perinne, jossa Oululaiset killat ja miksei muutkin ryhmät, kilpailevat keskenään siitä, mikä jäynä on tänä vuonna se hauskin. Jäynäkisat ovat yleensä hiukkasen ennen Wappua, kuten myös tänäkin vuonna (vinkki, vinkki!) ja kisat alkaa aina esitehtävillä. Tuomaristo tutkii esitehtävien onnistumisen, jonka jälkeen ryhmä siirtyy suorittamaan jäynää/jäyniä, jo(i)sta se sitten tuomaristolle raportoi ja tuo "todisteita". Jäynäkisoille on olemassa ihan ihka omat säännöt, joita täytyy noudattaa.
SÄÄNNÖT:
1. Jäynäkisojen tarkoitus on valita paras mahdollinen joukkue edustamaan oululaista teekkarijäynäilyä valtakunnallisiin kilpailuihin, joiden ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
2. Jäynäkisan tarkoituksena on edistää teekkarikulttuuria ja kohottaa teekkarihenkeä.
3. Jäynäkisaan kutsutaan yksi joukkue jokaisesta Oulun teekkarikillasta.
4. Joukkueen koko on neljä (4) jäynääjää, joiksi ei lueta autonkuljettajaa, ja joista vähintään yksi on phuksi, nainen, mies/poika ja vanhempi tieteenharjoittaja (3-n:s vsk).
5. Jokainen kilta valitkoon edustusjoukkueensa sääntöjensä määräämällä tavalla tietoisena siitä, että joukkue edustaa sekä itseään että omaa kiltaansa.
6. Kilpailu alkaa ja päättyy kutsussa mainitulla tavalla. Kilpailualueena on Oulun kaupungin maa-, vesi- ja ilma-alueet.
7. Kilpailuaikana joukkueiden tarkoituksena on suorittaa hauskoja, ajankohtaisia, huomiota herättäviä, teekkariperinteitä vaalivia sekä teekkarikulttuuria myönteisessä mielessä esille tuovia tempauksia tahi toilauksia.
8. Näiden sääntöjen kohdassa 7 mainittujen suoritusten ajallinen kesto ja lukumäärä on näiden sääntöjen puitteissa vapaasti valittavissa.
9. Kilpailuun osallistuvien tulee noudattaa Suomen lakia, hyviä tapoja, Oulun kaupungin järjestyssääntöä, vaimon/miehen neuvoja sekä kaikkea muuta mikä mieleen sattuu muistumaan.
10. Osallistujat vastaavat itse kaikesta toiminnastaan kilpailun aikana.
11. Jäynäkilpailun tuomaristona toimii OTY ry: hallituksen nimeämä Ylituomaristo.
12. Kilpailun arvostelussa kiinnitetään erityisesti huomiota näiden sääntöjen pykälässä seitsemän (7) mainittujen seikkojen esiintuomiseen. Joukkueiden tulee kiinnittää erityistä huomiota suoritteensa todennettavuuteen. Tämä voi tapahtua joko suulisesti, kirjallisesti, visuaalisesti, magneettisesti tahi muutoin saattaa tempaus Ylituomariston tietoisuuteen. Lisäksi joukkueiden on tehtävä kartongille liimattuna valokuvasarja jäynistään kuvateksteineen tai/ja VHS kasetille tehty tallenne, jotka jäävät OTY ry:n arkistoihin tallennettaviksi myöhemmille sukupolville. Kaikki edellä mainitut todisteet tulee toimittaa Ylituomariston tietoisuuteen esitehtävien esittelyn yhteydessä julkaistavaan maalipaikkaan 24h kilpailun alkamisesta. Tämän jälkeen kullakin joukkueella on korkeintaan 15 minuuttia aikaa todisteidensa esittämiseen.
13. Ylituomaristo julistaa kilpailun tulokset samassa paikassa pohdittuaan tarkkaan kilpailun satoa. Voittajat saavat tällöin kiertopalkinnon, sekä runsaasti kuuluisuutta, mainetta ja kunniaa. Myöhemmin illalla tulokset tuodaan myös suuren yleisön tietoisuuteen Illalla olevissa pippaloissa.
14. Ylituomaristoa saa lahjoa ja se on jopa suotavaa, mutta sen kaltaisen toiminnan vaikutusta tuomaristoon ei voi ennustaa. Muutoinkin Ylituomaristoa on kohdeltava sen arvolle sopivalla tavalla.
15. Näitä sääntöjä tulkitsee vain ja ainoastaan Ylituomaristo, joka tarvittaessa ryhtyy tarvittaviin rangaistustoimenpiteisiin joukkuetta kohtaan. Valitusoikeutta ei ole.







