Hallitus
RATIKKA:n toimintaa pyörittää vuosittain valittava hallitus, jonka yhdistyksen vaalikokous valitsee. Hallitukseen voi asettua ehdolle kuka tahansa klubin jäsen ja kokoukset ovat kaikille avoimia. Kokouksien ajankohdasta ja mistä tahansa muustakin asiasta voit kääntyä hallituksen puoleen lähettämällä mailia osoitteeseen hallitus-ratikka(ät)oty.fi.
Tuomas Havela, Puheenjohtaja
Sano Tomppa vaan. Aloitin opiskeluni sähköllä riittävän monta vuotta sitten ja heti ensimmäisestä vuodesta lähtien olen ollut aktiivisena toimijana milloin missäkin yhdistyksessä. RATIKKAn puheenjohtajaksi päädyin kun nykyinen rahastonhoitaja Teemu ehdotti keskellä vaalikokousta, että vaihdetaanko hommia päikseen. Vuonna 2009 olin siis rahastonhoitaja.
Tärkeää tosin ei ole se mitä opiskelen, tai mihin turhuuksiin olen aikaani käyttänyt, vaan se kuinka kauan olen Dartsia heittänyt. Sillähän ne separoituvat yhtälöt erotetaan muista differentiaaliyhtälöiden erikoistapauksista. Harrastus taisi alkaa joskus 12 vuoden iässä kun kotona oli taulu ja isukin esimerkistä innostuin tästä jalosta lajista. Siihen aikaa tulikin heitettyä paljon, mutta tämän päivän ja sen ajan väliin mahtuu useita välivuosia kun en tikkoihin koskenutkaan. Tikanheitto ei siis varsinaisesti ole mikään elämäntapa minulle. Rentona harrastuksena se on mitä parhaita ja illanvietot jossain tikkataulun omaavassa kapakassa menee kuin siivillä.
Toivotan heittämisestä kiinnostuneille rohkeutta ottaa se ensimmäinen askel kohti parempaa elämänlaatua ja osallistumaan seuran toimintaan!
Vanhat hallitukset:
2009
Teemu Aikavuori, puheenjohtaja
Tuomas Havela, Rahastonhoitaja
Erno Klemetti, Sihteeri
Petri Nieminen, jäsen







