Laulumarathon 28.10.2019

Arvon lukija,

Olemme kokoontuneet tänne kuulemaan lokakuun 28.10. tapahtuvasta Laulumarathonista. Tällöin laulamme 14:00 alkaen rakkaan Laulukalumme läpi, eli kaiken mitä siihen kirjaan on painettu.

Tässä ei kuitenkaan ole kaikki, sillä tarkoitus on kuulla myös uunituoreita sanoituksia kilpailun muodossa. Ja lähtee:

https://www.youtube.com/watch?v=_6IO15PvyRE

 

SANOITUSKILPAILU 2019

 

Kilpailuun voi osallistua haluamallaan joukkueella. Kategorioita on tänä vuonna neljä, jokaiseen voi joukkue osallistua usealla sanoituksella.

Kappaleet tulee esittää laulumarathonissa kello 18 alkavassa kuulemuksessa raadille ja yleisölle. Parhaat sanoitukset palkitaan.

Osallistuvat sanoitukset on lähetettävä kulttuurisialle kyseisenä päivänä 28.10. viimeistään kello 12:00 osoitteeseen kulttuurisika[at]oty.fi . Lähettämällä sanoitukset annatte myös OTYlle oikeudet käyttää niitä esimerkiksi tulevissa laulukirjoissa asianmukaisten tekijätietojen kanssa.

 

Fuksithan saavat tästä tapahtumasta pisteitä seuraavasti:

”Osallistuminen laulutapahtumaan ja/tai osallistuminen biisien suunnitteluun ja niiden esittämiseen (1p per suoritus).” Koko aikaa ei tietenkään tarvitse olla mukana laulamassa, kunhan osallistuu.

 

Kategoriat:

 

  1. Yleinen sarja

Aihe on vapaa, mutta sanoitukseen on sisällytettävä kolme (3) tai enemmän pakollista sanaa annetusta bingoruudukosta (liitteenä) niin, että sisällytetyt sanat muodostavat bingon. Mikäli tähän sarjaan osallistuu useammalla sanoituksella, jokaisen niistä pitää sisältää bingo, mutta bingo voi olla eri. <äärimmäisteknillinen sana> tarkoittaa että laitatte siihen jonkun äärimmäisteknillisen sanan, mikäli ette välttämättä halua laulaa “pienempi kuin äärimmäisteknillinen sana suurempi kuin”

 

  1. Holiton sarja

Holillisille eri juomalajeille löytyy nykyisin hyvin lauluja, mutta entäs kun on ottanut sitseille mukaan jotain tiettyä nollaprosenttista?

Tässä kategoriassa siis ylistetään niitä juomia, jotka ovat hyviä ilman että tulee höpö olo (pärinä voi olla asia erikseen). Laulu voi olla tarkoitettu tietylle juomalle tai usealle erille.

 

  1. Wesibussi-sarja

Rakas Wesibussimme viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaa. Tämän kategorian lauluissa voi muistella menoa sen sisällä, juhlistaa sitä tai muuten tavoittaa sen tunnelman.

 

  1. Selfroast-sarja

Edustamanne taho on varmasti loistava porukka, Teekkareita kun ovat, mutta siitä syystä itseironisuutta löytyy varmasti. Tässä sarjassa pääsee roastaamaan porukkaansa sydämensä kyllyydestä, on se sitten oma kilta, Teekkarit, opiskelijat, oululaiset tai mihin kuuluukaan.

Disclaimer että hyvähenkisyys on toki yksi arviointiperusteista.

 

Onnea sanoituksiin!

 

Tl;dr:

Laulumarathon ma 28.10.

Kalun läpilaulaminen alkaa kello 14:00

Sanoituskilpailun tuotosten esittäminen 18:00

Sauna on

Lakkilupa on

Fuksisuunnistus 19.9.2019

In English below!

Syksyn suurin fuksitapahtuma eli Fuksisuunnistus järjestetään 19.9. ja sen teemana on tänä vuonna ”Seikkailu tulevaisuuteen”. Ideana on siis pukeutua joukkueena annetun teeman mukaisesti ja lähteä pitämään hauskaa ympäri Oulun kaupunkia. Rastivahdit tunnistatte päässä olevasta Teekkarilakista. Rasteja kierrellään koko päivä ja liikenteeseen kannattaa ehdottomasti lähteä pyörällä.

Joukkueen voi kasata esimerkiksi omasta pienryhmästä, mutta voitte tarvittaessa muodostaa joukkueita myös pienryhmä- ja kiltarajojen yli. Ensimmäisellä rastilla teidän tulee esittää fuksijaokselle minuutin mittainen tarina joukkueenne matkastanne, josta käy ilmi kuka, ketä tai mitä te olette ja miten päädyitte ekalle rastille. Voitte soittaa rastilla taustamusiikkia.

Lähtö tapahtuu liukuvasti Teekkaritalolta (Kalervontie 7, Kaijonharju). Ilmoittautumisia otetaan vastaan klo 13.45-15.30. Odotellessanne lähtöä, voitte ikuistaa ryhmänne kuvauspisteellä ja valmistella tarinanne viimeisiä detaljeja esitettäväksi.

Suunnistus huipentuu illalla Ilonaan, jossa on viralliset loppubileet. Tapahtuma ja sisäänpääsy baariin on suunnistajille ilmainen (saatte liput ensimmäiseltä rastilta). Parhaalle joukkueelle ja parhaiten pukeutuneelle joukkueelle on luvassa mahtavat palkinnot! Voittajat julkistetaan illan bileissä.

Lipunmyynti vihreillä naulakoilla:
Ma 16.9. klo 10-14:15
Ti 17.9. klo 10-14:15

Liput etukäteen 3€/4€ teekkarikortilla/-tarralla/ilman ja ovelta 5€.
____________________________

OTY represents: Freshmen-orienteering or “Fuksisuunnistus”, Autumn’s largest event for freshmen, is here!

19.9. first-year engineering students allow their creative side to show out, and dress for the urban orienteering according to the year’s theme, which is ”Adventure to the Future”. In the orienteering you will be touring around Oulu searching for checkpoints that each have their own tasks. You will recognise people responsible for the checkpoints from the Teekkarilakki they are wearing. You will spend the day touring the checkpoints and it is definitely a great idea to hit the road by bike.

All new students of technical fields are warmly welcomed to join the ”Fuksisuunnistus”. We have the orienteering-instructions in English, so you can navigate through the”Fuksisuunnistus” easily. Basically a group with three or more persons can join the event. After gathering the group, the group then needs to dress up according to the theme (Adventure to the Future) and show up for the start of ”Fuksisuunnistus”. The registrations of the teams competing are received from 13.45 to 15.30 at Teekkaritalo (Kalervontie 7), which also serves as the first checkpoint. There you can register your team for the race and start the fun of navigating in Oulu from Teekkaritalo to the nightclub Ilona.

The point of “Fuksisuunnistus” is to perform different tasks in the checkpoints with your team during the navigation. On the first checkpoint you will present a one-minute long performance for the Freshmen section and that should show who or what you are. You may use background music on the checkpoint if you bring your own device to play it from. That will be convenient for the other checkpoints too!

 Staff of the event will evaluate your performance in the checkpoints and award points accordingly. The more creative performance and solution for the given tasks you have, the higher score your team will receive. Harmless bribery of the checkpoint staff members is also strongly recommended (food, sweets, drinks, etc.). But the KPI of this competition is the team’s spirit and ability to co-operate! Presentations, acts or musical performances related to the theme and your team will surely delight the checkpoint staff and thus earn more points!

The freshmen who participate into the race will get in to the nightclub for free. For non-competitors the tickets are 3€ with OTY-sticker and 4€ without if bought in advance, and 5€ from the nightclub’s door.

So come and have fun with us and get to know your fellow students better! Hope to see all of you at the after party where the winners for best costumes and best team are announced!

Tickets are sold at the green coat racks during the following times:
Mon 16.9. 10-14:15
Tue 17.9. 10-14:15
The price is 3€ with OTY-sticker and 4€ without. Tickets can be also bought for 5€ from the nightclub’s door.

OTY:n Teekkaritalopäivystykset jatkuvat 9.9.

Heipä hei kaikille!

OTY:n Teekkaritalopäivystykset palaavat kesätauolta, ja ne järjestetään tuttuun tapaan joka maanantai 9.9. alkaen. Päivystysaika on klo 11.00-14.00, kulku sisäpihan ovesta.

Wapun ja muiden kevään tapahtumien löytötavaroita on paljon, joten tule hakemaan hukkaamasi tavarat takaisin! Löytötavaroita on mahdollista käydä etsimässä päivystyksissä 9.9. ja 16.9. Tämän jälkeen tavarat hävitetään.

Mikäli tilasit Teekkarilakin viime Wapuksi, tulee se noutaa viimeistään syyskuun viimeisestä päivystyksestä, eli  30.9. Jos et pääse noutamaan lakkiasi syyskuun päivystyksistä, laita sähköpostia allekirjoittaneelle heti. Viesti riittää siihen, että osaamme ottaa lakin sivuun. Mikäli viestiä ei ole laitettu, ei lakkia ole minkään syyn nojalla mahdollista syyskuun jälkeen lunastaa itselleen.

Hello everyone,

With the beginning of the new academic year, Teekkaritalo Service Hours also continue. The Service Hours are held every Monday from 11am to 2pm at Teekkaritalo (Kalervontie 7), starting on the 9th of September. Lost and found items from Wappu are kept until the 16th of September.

Parhain terveisin / Best regards,

Elena Männikkö

Sihteeri

Oulun Teekkariyhdistys ry

+358 44 305 1483

sihteeri [a] oty.fi

OTY 59 ja Wesibussi 20 -vuosijuhlat

5.10. PÄRÄHTÄÄ, sillä Oulun Teekkariyhdistys ry ja Wesibussi juhlistavat yhdessä meille kaikille rakkaan bussin kaksikymppisiä ja OTY:n 59 vujuja.

Ilmoittautuminen OTY:n jäsenille aukeaa 19.8. kello 7:00. Heillä on etuajo-oikeus muihin nähden 1.9. asti, jolloin myös muut voivat ilmoittautua, jos paikkoja on vielä jäljellä. Varasijoilta voi myös päästä sisään, jos kaikki kutsuvieraat eivät varaa paikkojaan.

Pääjuhlan paikkana toimii Alppimaja ja juhlat alkavat kello 17:00. Pukukoodina juhlava pukeutuminen vapaaehtoisella ysäritwistillä, eli mielikuvitusta saa käyttää.

Sunnuntaina silliaamiainen Teekkaritalolla alkaen kello 12:00.
Hintaa pirskeille tulee 65€ opiskelijalle, 75€ valmistuneelle, -5€ alkoholittomana, ja sillis kustantaa 10€.

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.wesibussi.fi/20v

Juhlat tulevat olemaan Wesibussin näköiset ja pääsette varmasti kuulemaan monenlaista bussin historiasta ja nykytoiminnasta.

Tervetuloa toivottavat Wesibussicomitea ja Oulun Teekkariyhdistys ry!

——————————————————————————————-

On 5th of October Oulun Teekkariyhdistys ry and Wesibussi celebrate the 20 year journey of our beloved party bus and 59 years of OTY.

Members of OTY can reserve a spot on 19th of August at 7:00 am. For others the registration opens on 1st of September.

Main party will be held at Alppimaja (Tirolintie 7) from 5pm onwards. The dresscode is fancy dressing with optional nineties twist, so feel free to use your imagination.

Sillis will be held at Teekkaritalo from 12am onwards.
And what does it cost? 65€ for a student, 75€ for an alumni, nonalcoholic option -5€, and the sillis 10€.

You can reserve your spot over at www.wesibussi.fi/20v (though the site is not in English, but it’s understandable with for example Google Translator)

The party will be very much Wesibussi-like, so you’ll surely get to hear a lot about the history and current state of Wesibussi.

Welcome!