Teekkarilakkilupa
Tältä sivulta löydät sekä ainaislakkiluvat että ohjeet Lakkilupa-anomuksen kirjoittamiseen. Teekkarilakki on kesälakki. Oululaista Teekkarilakkia saakin pitää vapaasti välillä 30.4.-30.9. Yleinen Lakkilupa alkaa OTYn Puheenjohtajan julistaessa Wapun virallisesti alkaneeksi 30.4. noin klo 12. Lakit lasketaan talvilevolle syyskuun viimeisenä päivänä Lakinlaskijaisissa.
Lakinlaskijaisten jälkeen Lakkia saa pitää vain luvan kanssa. Jossain tapauksissa pätee OTYn hallituksen myöntämät ainaislakkiluvat, mutta yleensä henkilön tai yhdistyksen on anottava Lakkilupaa OTYn hallitukselta. Lupaa anotaan virallisella Lakkilupa-anomuksella, jonka ohjeet löydät alta.
Hallituksen 2026 linjaukset koskien Lakkilupia
Oulun Teekkariyhdistyksen hallitus 2026 on laatinut Lakkilupia koskevat linjaukset, joiden tarkoitus on helpottaa niin luvan hakemista kuin hakemusten tarkistamistakin. Lakkilupaa voi yhä halutessaan hakea vaikka kaikkiin haluamiinsa tilaisuuksiin, mutta hallituksen linjauksen mukaan Lakkilupaa ei yleisesti tulla myöntämään seuraavanlaisiin tapahtumiin:
- Sitsit, ellei sitsien teema, pukukoodi ja tyyli ole luonteeltaan selkeästi perinteistä juhlavammat.
- Tapahtumat, jotka ovat liian lähellä Wappua tai joissa juhlitaan Wappua tavalla tai toisella.
- Ulkopaikkakuntien tapahtumat, joiden pääasiallinen tarkoitus ei ole sisarkiltojen tai muiden oman Teekkarialan opiskelijoiden välinen verkostoituminen.
Lakkilupa voidaan myöntää pääsääntöisesti erilaisiin verkostoitumistapahtumiin, tempauksiin, edustusmatkoille sekä esimerkiksi valmistuneelle diplomi-insinöörille tai arkkitehdille omien valmistujaistensa juhlimiseen.
Jokainen Lakkilupahakemus käydään erikseen lävitse OTYn hallituksen toimesta eikä mitään yksittäistä hakemusta hylätä tai hyväksytä suoraan. Kysymysten herätessä sekä hallituksen linjauksista että Lakkiluvista yleisesti voi olla rohkeasti yhteydessä OTYn Kulttuurisikaan.
Lakkilupa-anomuksen ohjeet 2026:
1. Anomus on palautettava Virallisella Paperilla yleiskielellä kirjoitettuna.
3. Kirjoita Viralliseen Paperiin yhteystiedot, joilla saat OTYn hallitukselta tiedon Lakkiluvan myöntämisestä / epäämisestä.
5. Aloita Lakkilupa-anomuksesi OTYn puheenjohtajan lanseeraamilla maljankohotussanoilla “Tärkeintä elämässä on, ettei tee virheitä.”
7. Lakkilupa-anomuksesta tulee selkeästi käydä ilmi, mihin tilaisuuteen / matkalle Lakkilupaa anotaan, mille ajalle sitä halutaan, missä paikassa Lakkia käytetään ja ketkä Lakkia luvan myötä käyttävät. Kirjoita siis ne nyt ylös.
9. Lakkilupa-anomukseen tulee integroida jossain muodossa myös seuraavat (malliksi perusmuodossa olevat) sanat: jämpti, ruukata, Teekkarihenki, omin luvin, köllöttää, ottaa uusiksi ja paasata. Lisää siis ne anomukseesi.
11. Lakkilupa-anomukseen tulee sisällyttää kaksi (2) relevanttia jonkun muun kuin oman nykyisen tai entisen tieteenalan tai killan sisäisen tieteenalan äärimmäisteknillistä termiä, sekä hakemuksen loppuun omana osionaan näiden termien lyhyet selitykset, joista tulee myös käydä ilmi, minkä tieteenalan termejä ne ovat.
13. Toimita Lakkilupa-anomuksesi OTYn hallitukselle vähintään 5 arkipäivää ennen anotun Lakkiluvan alkamista. Myöhästyessäsi tee jokin Teekkarikulttuuriteko, esimerkiksi suorita jäynä tai tempaus, sanoita laulu, suorita laulukoe sialle tai muuta vastaavaa. Todisteen kulttuuriteon suorittamisesta voit joko kiinnittää anomukseen tai toimittaa muuten OTYn hallitukselle.
15. Liitä anomukseesi joko Virallisen Paperin kääntöpuolelle tai liitteelle tehty taiteilijan näkemys Teekkarilakin käytöstä tapahtumassa. Taiteenlaji ja tyylisuunta ovat vapaat, kunhan lopputulos sisältää lampaan, lopputulos on järkevästi arkistoitavissa, ei kasvata anomuksen yhteiskokoa Virallisesta Paperista yli senttimetrillä mihinkään suuntaan, ei sotke itse anomusta tai sen ympäristöä, ei ole tuotettu tekoälyä käyttäen eikä paina enemmän kuin Kulttuurisian elopaino.
Ainaislakkiluvat 2026
Erillistä lupaa pitää Teekkarilakkia ei tarvita seuraavissa tilanteissa:
- TeeKulla, Teekkaritorvilla, Cassiopeialla publiikeissa, sekä muiden keikkojen aikana.
- Publiikkiin osallistuvilla valmistuneilla diplomi-insinööreillä ja arkkitehdeillä koko päivän seuraavaan aamuun klo 6.00 asti.
- Teekkariairuilla ja –lipunkantajilla vuosijuhlissa ja muissa vastaavissa juhlatilaisuuksissa, sekä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun yliopiston tapahtumissa.
- Oppilaitoksissa ja rekrytointimessuilla tapahtuvan teknillisen koulutuksen markkinoijille.
- OTY:n tapahtumien lipunmyynneissä lippuja myyvillä henkilöillä.
- Oulun yliopiston Hakijan päivä -tapahtuman esittelijöillä.
- Ylioppilaskuntien järjestämiin soihtukulkueisiin osallistuvilla Teekkareilla itsenäisyyspäivänä.
- Sellaisiin OYY:n tapahtumiin, joissa muuten yleisesti käytettäisiin ylioppilaslakkia, voidaan myöntää lakkilupa tapauskohtaisesti.
- Virallisten potretti- ja markkinointimateriaalikuvauksien aikana.
- Vauhtijuoksu ry:n syksyllä järjestämään Vauhtijuoksu+ tapahtumaan osallistuvilla Teekkareilla ja Teekkarifukseilla.
*Yleinen lakkilupa alkaa lakinnostajaistilaisuudessa

