Toukokuun 2019 kyselyn tulokset lukuvuoden alkamisajankohdasta

Oulun Teekkariyhdistys järjesti tämän vuoden toukokuussa kyselyn lukuvuoden alkamisajankohdasta ja opintoperiodien kestosta. Kyselyyn vastasi huikeat 562 jäsentä!

Kyselyn tuloksia on kuluneen vuoden aikana esitelty Teknilliselle sekä Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnalle, Oulun yliopiston ylioppilaskunnalle, sekä käytetty hyödyksi yleisesti koulutuspoliittisessa vaikutustyössä.

Vastauksien perusteella Oulun Teekkariyhdistys ry ei tue syyslukukauden aloituksen siirtämistä elokuun puolelle missään tilanteessa. Olemme myös huolissamme jäsenistön henkisestä jaksamisesta tekniikan alalla. Tämän takia pyrimme ensi vuonna järjestämään toisen kyselyn, jossa selvitetään tarkemmin opiskelijoiden jaksamista, sekä tarvetta lomaan ja lepoon.

Tässä linkki tiivistelmään vastauksista luettavaksi. Jos herää kysymyksiä kyselyyn liittyen, voit olla yhteyksissä allekirjoittaneeseen.

Kiitos vielä kaikille vastanneille!
Toivotamme kaikille rauhallista ja rentouttavaa joulua!

Oulun Teekkariyhdistyksen Koulutuspoliittinen jaos – TeKoLupi


Reetta Lehtiranta
Koulutuspoliittinen vastaava
Oulun Teekkariyhdistys ry
kopo[at]oty.fi
+358 40 568 6889